Tammelan seurakunta on Lounais-Hämeen vanha emäseurakunta. Seurakunta laskee ikänsä vuodesta 1423. Nykyinen Forssan kaupunki sekä Jokioisten, Humppilan ja osaksi Ypäjän kunnat ovat vanhaa Tammelaa. Pitäjä syntyi Hämeen härkätien varteen ja kasvoi Loimijoen varsia pitkin ylöspäin. Tammelan jyhkeä harmaakivikirkko on 1400-1500-lukujen taitteesta, joskin nykyiseen asuunsa se on tullut 1700- ja 1800-lukujen uudistustöiden myötä.
Tammela on perinteistä maalaisseutua, joskin muut elinkeinot työllistävät paljon maataloutta useampia. Tammelasta myös käydään työssä eri puolilla Etelä-Suomea, Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun on kaikkiin matkaa vain vähän yli 100 km. Luonto on Tammelan suuri rikkaus - kaksi kansallispuistoa, paljon vettä ja monipuolista luontoa. Tammelan väkiluku on n. 6600 henkeä, joista seurakunnan jäseniä runsas 6100. Seurakunta on toisaalta vahvasti kiinni perinteissä - Hämeessä ei juosta jokaisen tuulen mukana, toisaalta meidän aikamme muuttuvat haasteet näkyvät myös seurakunnan toiminnassa.
Seurakunnan usko on, että ihminen elää kolmen perussuhteen keskellä. Nämä ovat suhde Jumalaan, suhde toisiin ihmisiin ja suhde luontoon, missä elämme. Elämä voi olla hyvää ja mielekästä vain siellä, missä kaikki nämä suhteet ovat kunnossa. Seurakunnan toiminta ei ole koskaan itsetarkoituksellista, vaan se auttaa meitä elämään rikasta ja vastuullista elämää kaikissa näissä perussuhteissa. Seurakunta on kasvamisen paikka.
Näillä sivuilla kerrotaan seurakunnastamme ja sen toiminnasta, myös kaikki uudet ajatukset ovat tervetulleita. Ota yhteyttä, kysele ja tule mukaan! Osallistujille ja vastuunkantajille - meille tavallisille ihmisille - on seurakunnassa tilaa.